Tilapioneerit & Kerapia kiittävät!

Hei,

Kiitokset kaikille teille, jotka mahdollistitte hienon Kerapia – kaupunkilaboratorio -tapahtuman sekä Keraciné -iltaklubin ja olitte mukana Helsingin yliopiston Tilapioneerit -projektikurssilla.

Lauantaina 6.5.2017 Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden monitieteisen ryhmän Keran teollisuusalueella Kutojantien logistiikkahallissa järjestämään Kerapia kaupunkilaboratorio -kaupunkitapahtumaan sekä Keraciné -iltaklubiin osallistui n. 750 kävijää sekä järjestäjää ja ohjelmantuottajaa. Ohjelma oli sisällöltään monipuolinen, aina kaupunkia ja tilapäiskäyttöjä käsittelevistä seminaariesityksistä ja asiantuntijavieraista katutaiteeseen, KeraZine-työpajaan, Aallon Taide-nyt-3D-näyttelyyn, musiikkiesityksiin sekä office- ja nakudiskoon.

Tapahtuma sai hyvin medianäkyvyyttä, esimerkiksi HS-Metrolehti, Voice, Bassoradio, Lähiradio ja Länsimetro raportoivat Kerapiasta. Myös Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa oli paljon positiivista viestiliikennettä. Kävijäpalautteessa toistui kiinnostus Keran alueen elävöittämiseen sekä heräsi ideoita alueen tilapäiskäyttöihin liittyen: Kerapiasta muodostui yhdeksi päiväksi eri ikäisten kaupunkilaisten yhteisöllinen kohtaamispaikka.

Kerapian yhteistyökumppanit:
Espoon kaupunki, Urban Dream Management, Vialliset-tuotantoryhmä, Omnia, Ilmarinen, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus, Espoo Ciné, Taaki Helsinki, Aalto-yliopisto, Perfektio Oy, Sum Ry, Länsimetro, Plantagen, Suomen Kansallisooppera, Peshawar Pakistani Restaurant, Kiropraktikko Sampo Laisi, Kauppakeskus Sello, Ruohonjuuri, Leipomokeisari, Telakka tapahtumakeskus, Repliikki Oy, Pågå, S-ryhmä, Stara, Entropy ry, Kuori Oy, Padel Club Finland, Bounce Espoo ja Geezers.

Lisäksi yhteistyökumppaneina:
Valtioneuvoston kanslia, B&M Architects, Kiinteistö Oy Kaapelitalo, Sponda, Kilo-seura, Space Invaders, Sompasauna ry, Otaniemi Free Space, Hukkatila ry, Tampereen yliopisto, Flextila ja Pelisa Design.

Tilapioneerit-kurssin aikana Kutojantie 4:n logistiikkahallissa ja toimistotiloissa järjestettiin Kerapia -kaupunkitapahtuman lisäksi muun muassa asiantuntijaluentoja, työpajoja, rakentelua sekä Aalto-yliopiston Taide Nyt! -kurssi ja Omnian opiskelijoiden työharjoittelua. Alueella vieraili taiteilijoita, yrityksiä, opiskelijoita, eri virastojen edustajia, suunnittelijoita, Helsingin yliopiston Tulevaisuuden Kera ja kiertotalous -kurssi, HEO:n majanrakennuskurssi sekä Viherlaakson lukion Design ja teknologia -kurssi. Tilapioneerit on ehdolla Suomen Arkkitehtiliiton Helsingin ja Uudenmaan osaston äänestyksessä vuoden tilateoksi. Projektin päätteeksi Tilapioneerit-kurssin opiskelijat tekevät loppuraportit.

KERAPIA JA TILAPIONEERIT KUVISSA JA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Valokuvia Kerapia -tapahtumasta:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1861813177426760.1073741836.1678144592460287&type=1&l=630bb76f6c

Tilapioneerien ja Kerapia-tapahtuman some-tilit ja kotisivut:

http://tilapioneerit.fi/
https://twitter.com/tilapioneerit
https://www.instagram.com/tilapioneerit/
https://www.facebook.com/tilapioneerit/
https://www.facebook.com/events/1755302118115074/
https://vimeo.com/user49718695

Kerapian ohjelmalehtinen:
https://www.facebook.com/tilapioneerit/photos/pcb.1767769216868364/1858620714412673/?type=3&theater

Esimerkkejä medianäkyvyydestä sekä koonti viesteistä sosiaalisessa mediassa löytyvät tämän viestin lopusta.

TILAPIONEERIT -PROJEKTIKURSSI

Kerapia -kaupunkilaboratorio järjestettiin osana Helsingin yliopiston Tilapioneerit -projektikurssia. Kurssilla perehdyttiin tilojen tilapäiskäyttöön, kaupunkikulttuuriin ja kaupunkirakenteen kehitykseen niin teorioiden kuin oman toiminnan kautta. Kurssin teemoina tänä vuonna olivat muun muassa kiertotalous, kokeilukulttuuri ja kaupunkimuotoilu. Case-esimerkit vaihtelevat paikkasidonnaisesta taiteesta tyhjiin tiloihin palveluna.

Kurssi kytki yhteen keskeisiä kaupunkikulttuurin asiantuntijoita ja tutkijoita, ja opettajina kurssilla olivat muiden muassa:

  • Arkkitehti Hella Hernberg, Urban Dream Management, Aalto-yliopisto
  • Projektinjohtaja Pekka Vikkula, Espoon kaupunki
  • Erityisasiantuntija Annukka Berg, Valtioneuvoston kanslia
  • Kulttuuripäällikkö Tiina Kasvi, Espoon kaupunki
  • Ympäristömuotoilija Niko Riepponen, Espoon kaupunki
  • Myyntipäällikkö Raine Heikkinen, Suvilahti & Kaapelitalo
  • Arkkitehti Inari Virkkala, B&M Architects, Uusi kaupunki
  • Tohtorikoulutettava tutkija Anna Jensen, Space Invaders, Aalto-yliopisto
  • Koordinaattori Mikko Kyrönviita, Tampereen yliopisto
  • Aluepäällikkö Petteri Säntti, Sponda
  • Tutkija Maija Faehnle, HY, Suomen ympäristökeskus
  • Juuso Vähä-Piikkiö, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus
  • Ilkka Heinilä, Flextila
  • Kaupunkiaktivisti Saara Louhensalo, Sompasauna ry, Aalto-yliopisto
  • Tuottaja Essi Laurila, Otaniemi Free Space, Aalto-yliopisto
  • Yliopistonlehtori Rami Ratvio, Helsingin yliopisto
  • Tohtorikoulutettava Riikka Oittinen, Helsingin yliopisto
  • Tuottaja Daniel Rieder, Helsingin yliopisto, Metropolia
  • Tohtorikoulutettava Olli Siitonen, Helsingin yliopisto
  • Kurssiassistentti Elina Pirhonen, Helsingin yliopisto

TILAPIONEERIT -PROJEKTIKURSSIN JA KERAPIAN MEDIASEURANTA

HS-Metro

https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko4/Tilapioneerit-HSMetro-27042017.png
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko4/keracine-metrolehti-19042017.jpg

Helsingin yliopisto:
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opiskelijat-tuottavat-kaupunkikulttuuritapahtuman-espoon-keraan
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/tilapioneerit-teollisuusalueelle-valiaikaista-uutta-elamaa

Länsimetro:
https://www.lansimetro.fi/uutiset/kaitaan-tyomaalle-ilmestyy-pinkki-pantteri-tyomaa-aitaan-graffiti-yhteistyossa-opiskelijoiden-kanssa/

EspooCiné:
http://www.espoocine.fi/2017/fi/blogi?Article=138

Espoon kaupunki:
http://www.espoo.fi/fi-FI/KeraCine__nayttamona_autio_halli%28117981%29

Espoolaiset.fi:
http://www.espoolaiset.fi/fi/blogi/?kirjoitus=kerapia-kaupunkilaboratorio-lauantaina-65-klo-11-18-kutojantie-4-espoo

Länsiväylä:
http://www.lansivayla.fi/tapahtumat/510592-kerapia-kaupunkilaboratorio

Voice:
https://www.voice.fi/ilmiot/a-143426

Ehdolla Suomen Arkkitehtiliiton Helsingin ja Uudenmaan osaston vuoden TILATEKO-tunnustus äänestyksessä:
https://docs.google.com/forms/d/1Mlba_0wdvl6ELJzlo3cXAMbnbvdMe5mx2rcEX3vW1Rw/viewform?edit_requested=true

Twitter-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko6/Tweets%20with%20replies%20by%20Tilapioneerit%20%28%40tilapioneerit%29%20%7C%20Twitter.pdf

Facebook-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko6/Kerapia%20-%20kaupunkilaboratorio-facebook.pdf

https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko6/KeraCin%C3%A9%20-%20n%C3%A4ytt%C3%A4m%C3%B6n%C3%A4%20autio%20halli-facebook.pdf

Instagram-koonti:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/756526/Tilapioneerit-2016-2017/viikko6/Tilapioneerit%20%28%40tilapioneerit%29%20-%20Instagram.pdf

Paljon kiitoksia kaikille yhteistyöstä!

Rami Ratvio, Riikka Oittinen, Daniel Rieder, Olli Siitonen, Elina Pirhonen & Tilapioneerit 2017 -kurssilaiset

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitos

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *