Nimi: Sanni Häkkinen & Ulriika Hyry
Tuotantoryhmä: Ohjelma
Mitä tuotantoryhmässänne tehdään parhaillaan?
U: Pidämme tiimin kanssa kokouksen, jotta voimme tehdä tarkempaa aikataulutusta. Myös rakentamista on tiedossa, kuten eilen. Aion myös edistää danceoke-asiaa.
S: Isoin juttu tällä hetkellä on saada ohjelmien ajankohdat ja miettiä, onko lisää ohjelmaa tulossa.
Tyhjien tilojen täyttämistä mietitään myös.
Millaisia haasteita olette kohdanneet liittyen tapahtuman järjestämiseen?
Ulriika oli joutunut poistumaan pallomeritoimistosta, koska pistorasia oli pinnan alla.
S: Ohjelmaryhmän vastuulla on pitää homma kasassa.
U: Ohjelmien kestosta ja aikataulusta on vielä avonaisia kysymyksiä. Ohjelman runkoa on haastava tehdä, sillä tilanne ns. elää.
Mitä olette oppineet, tai mikä on yllättänyt?
U: Tiimityötaitoja! Minut on yllättänyt se, kuinka paljon aikaa rakentaminen vie…
S: Olen yllättänyt itseni! Olen oppinut paljon luennoista, saanut oivalluksia ja yhteisen kuvan laajoista teemoista. Olen saanut oivalluksia, jotka jäävät omaan ajattelutapaan, mistä tulee olemaan hyötyä tulevaisuudessa esim. työelämässä ja tulevissa projekteissa. Tällä projektilla on paljon arvoa.
Mikä on ollut kivointa kurssilla?
U: Pallomeri, en mä tiedä, kaikki! Se, että on niin vapaat kädet ja voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja luovuuttaan. Tavallaan tavata ihmisiä, ja jakaa osaamista eri alan osaajien kanssa.
S: Se, että on vapaat kädet ja saa tehdä ihan mitä vaan!
Nimi: Tommy Tienhaara, Elisa Honkanen
Tuotantoryhmä: Tilat
Mitä tuotantoryhmässänne tehdään parhaillaan?
T: Pakohuoneita, joita epävirallisen virallisesti kutsutaan synapsitiloiksi. Tällä hetkellä huoneet ovat miltei kokonaan sisutetut ja pulmia ja juonta on mietitty karkeasti. Oli iso kysymysmerkki, onnistuuko tämä lainkaan.
Elisa: Aika paljon roudataan tavaroita, joista rakennetaan tiloja. Sen lisäksi, mitä pystytään, niin rakennetaan huoneita ja salia. Mä oon tänään teipannut messumattoa, ollut Hesarin toimittajan haastateltavana ja testannut pallomeren, kelmuttanut koppia, delegoinut…
Millaisia haasteita olette kohdanneet liittyen tapahtuman järjestämiseen?
T: Pakohuoneiden suhteen aika on ongelma, sillä koko ajan tulee villejä ideoita siitä mitä haluaisi tehdä. Suunnittelu on vaatinut paljon ja aikaa on rajatusti. Pitäisi tehdä tarpeeksi haastava, mutta ei liian vaikea huone.
E: Tietysti se, että yritetään saada tavaraa lainattuna kun ei ole miljoonabudjettia käytettävissä. Haasteena on myös ehkä se, että käytössä on niin paljon neliöitä. Täytyy miettiä, miten tästä saa oikeesti sit viihtyisän ja tunnelmallisen tilan ja, miten neliöitä voi hyödyntää fiksusti.
Mitä olette oppineet, tai mikä on yllättänyt?
T: Mut on yllättänyt se, miten ihmiset tulee mukaan auttamaan meitä. Yhteistyökumppaneiden mukaan lähteminen ja ihmisten auttamishalu. En ole aiemmin ollut tämänlaisissa proggiksissa mukana, jotka vievät aamusta iltaan aikaa, mutta on ollut kivaa.
E: Musta tuntuu, että tää on sellasta mitä olin ajatellutkin! Tahti tiivistyy ja on ajoittaista kaaosmaisuutta. Toisaalta tää on tosi kivaa kaikessa hektisyydessään. Yhteistyön helppous on yllättänyt positiivisesti.
Mikä on ollut kivointa kurssilla?
T: Luova työ, ongelman ratkominen pakohuoneiden suunnittelussa. Se, että on saanut olla mukana tällaisessa pöhinäproggiksessa.
E: Se, että on tutustunut uusiin hyviin tyyppeihin ja myös se, että pääsee tekee ite ja toteuttamaan omia ideoita.
Nimi: Nele Korhonen, Venla Salomaa
Tuotantoryhmä: Verkostot
Mitä tuotantoryhmässänne tehdään parhaillaan?
N: Me etsitään järkkäreitä ja talkoolaisia, tehdään tapahtuma-ilmoitusta poliisille ja suunnitellaan budjettia.
V: Lähinnä edelleen pidetään muut tiimit ajan tasalla yhteistyökumppaneista, budjetista. Edelleen hankitaan yhteistyökumppaneita, autetaan muita tiimejä, ollaan osana kaikkea tapahtumatuotantoa.
Millaisia haasteita olette kohdanneet liittyen tapahtuman järjestämiseen?
V: Hektinen aikataulu. Alkuun oli vaikea antaa yhteistyökumppaneille mitään infoa tapahtumasta, mikä teki verkostoitumisesta haastavampaa. Nyt homma on selkiytynyt.
Mitä olette oppineet, tai mikä on yllättänyt?
V: Ennakkoluuloton asenne, että jos vaan kehtaa pyytää tai kysyä, niin voi tulla jotain makeeta. Yllättänyt on sama asia, ja se kuinka monet ihmiset valmiita osallistumaan tällaiseen ekaa kertaa järjestettävään tapahtumaan sekä yleisönä että yhteistyökumppaneina.
Mikä on ollut kivointa kurssilla?
V: Se, että saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja on vapaat kädet kaikkeen, mikä on tosin haaste, mutta myös kaikista kivoin juttu! Myös se, että on hyviä tyyppejä talo täynnä.