Innovointiryhmissä työskentelyn tuloksena päädyimme kehittelemään Lepo Loungen ideaa. Olimme yhtä mieltä siitä, että tarvitsemme tapahtumaan leppoisan olohuonemaisen tilan rauhaisaan oleiluun. Tapahtumaan kuuluva sisäpiha tarjoaa tällaiselle oleilulle oivan paikan. Visioimme tilaan sohvia, telttoja ja kahvilatoimintaa. Pientä purtavaa voisi myydä esim. lähialueen toimijat, kuten urheiluseurat.
Sisäpihalla olevat lasipyramidit koristeltaisiin taideteoksin. Sisustuselementteihin kuuluisi telttojen ja sohvien lisäksi kasveja, joita sisäpihalla osittain on jo tuomassa viihtyisyyttä. Tekonurmimatto tekisi tilasta hieman pehmemmän. Myös erilaisia kankaita tyynyjä ja löhöilyalustoja, tuoleja ja pöytiä voisi hyödyntää sisutuksessa. Taustalla soiva rauhaisa musiikki loisi tilaan tunnelmaa. Kylmien säiden yllättäessä paikalle voitaisiin tuoda lämmittimiä. Sateelta suojaavat teltat, mutta tarvittaessa voitaisiin siirtyä osittain sisätiloihin hallin puolelle.
Tavarat hankittaisiin kiertotalouden hengessä käytettynä. Tavaran kiertokulusta tapahtuman jälkeen huolehdittaisiin kaikille avoimessa tule hakemaan -periaatteella toimivassa kierrätystapahtumassa tapahtuman jälkeisenä päivänä.
Lepo Lounge on mietitty sopivaksi monien eri kävijätyyppien tarpeisiin teineistä eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Kun tapahtumassa on kiertänyt tarpeeksi, on levähdyspaikalle varmasti tarvetta. Loungessa hengailu ei velvoita kävijöitä mihinkään, kuten naposteltavan ostamiseen. Halutessaan paikallisten toimijoiden tukeminen tosin on mahdollista. Lepo Loungea tulisikin ajatella vapaana ihmisten kohtauspaikkana, joka kutsuu viihtymään keidasmaisuudellaan.