Ideanamme oli saada myyrmäkeläiset osallistumaan tapahtumaan etukäteen tekemällä katutaidetta, joka tulisi tapahtumaan esille. Toiveenamme oli saada tapahtumaan mukaan vaikeasti tavoitettavia ryhmiä, kuten nuoria, ikäihmisiä ja maahanmuuttajia. Halusimme löytää yhteistyökumppaneita Myyrmäestä, joten otimme yhteyttä Arkin nuorisotilaan, jossa keskustelimme nuorisotyöntekijöiden kanssa. Ajatuksemme herätti innostusta Arkin henkilökunnassa: heidän mielestään taideprojektit ovat mielekästä ja kiinnostavaa tekemistä nuorille. Arkin nuoret olivat jo aikaisemmin olleet mukana projektissa, jossa maalattiin nuorisotilan huonekaluja. Nuoret olivat olleet innostuneita huonekalujen tuunauksesta, ja olimme vaikuttuneita hienoista töistä. Nuorisotyöntekijät olivat kiinnostuneita yhteistyöstä, mutta heillä oli kuitenkin käynnissä samaan aikaan graffitipaja, joten heillä ei ollut kiinnostuksesta huolimatta aikaa sitoutua M.Y. Festiin. Lisäksi he kokivat aikataulun liian tiukaksi.
Saimme vierailultamme paljon tietoa ja uusia ajatuksia, vaikka alkuperäinen ideamme ei tällä kertaa toteudukaan. M.Y. Festissä tulee kuitenkin olemaan ainakin ammattilaisten tekemää katutaidetta sekä tägityöpaja!