Tilapioneerit goes MyyrYork! -projektikurssi järjestetään keväällä 2018 osana Sitran ”Kiertotalous-opetusta kaikille koulutusasteille” -hanketta. Kurssi tutkii ja kokeilee tilapäiskäyttöjen hyödyntämistä vajaakäyttöisten ja käyttötarkoitukseltaan muuttuvien alueiden kehittämisessä tiloissa, jotka kaupungin rakennemuutosten vuoksi ovat jääneet tyhjilleen. Näiden tilojen käyttöönotto on kaupungin suunnittelijoiden, kiinteistönomistajien ja alueen toimijoiden yhteinen haaste, johon Tilapioneerit tarttuvat luomalla uutta kaupunkikulttuuria ja innovoimalla sekä kokeilemalla uusia tilapäiseen käyttöön liittyviä konsepteja tyhjillään oleviin tiloihin. Kiertotalouden periaatteita edistetään näin kaupunkitilan käytössä ja kehittämisessä. MyyrYorkiin kehitettyjä tilapäiskäytön konsepteja testataan opiskelijoiden järjestämässä kaupunkitapahtumassa 5.5.2018.
Keväällä 2018 Tilapioneerit suuntaavat Vantaalle tyhjillään olevaan konttorirakennukseen Myyrmäkeen. Colosseumina tunnetussa rakennuksessa on aikaisemmin toiminut esimerkiksi Suomen kantaverkon ohjauskeskus sekä erilaisia konttoritiloja. Tällä hetkellä iso osa massiivisesta rakennuksesta on tyhjillään. Myyrmäestä pyritään kehittämään kaupunkikulttuurin ydintä ja länsivantaalaisten uutta olohuonetta, ja tässä prosessissa Tilapioneerit ovat mukana! Kurssi toteutetaan Sitran lisäksi yhteistyössä Vantaan kaupungin, kiinteistön omistavat Elon sekä Newsecin kanssa, ja tilapäiskäytöissä toimitaan aktiivisesti yhdessä paikallisen toimijaverkoston kanssa aktivoiden alueen kulttuuritoimijoita, oppilaitoksia ja kansalaisaktiiveja.
Sitran hankkeen tuloksena syntyy projektioppimiseen pohjautuva opetusmateriaalipaketti, joka julkaistaan myöhemmin kaikkien koulutusasteiden ja -laitosten hyödynnettäväksi Tilapioneerien sekä Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen sivuilla. Projektin etenemistä voit seurata Sitran sivuilta.
Kurssille voivat osallistua kaikki Helsingin ja Aalto-yliopiston perustutkinto-opiskelijat kaikilta koulutusaloilta. Kurssi-ilmoittautuminen on nyt auki Weboodissa. Tervetuloa mukaan!